Kaveri on alkanut vaatimaan mitä erikoisempia tavaroita pottailuhetkeen. Ennen riitti yksi kirja, nyt niitä on vessassa hyllyllinen, on pupu, on turtlesit, on autot. Miten musta tuntuu että apinaa koijataan oikein urakalla? Äh. Niitä leluja on sängyssä samanmoinen satsi. Pääasia että viihtyy.. no ei. Kyllä se stoppi tulee aina viimeistään kymmenennen kerran jälkeen. Oon koittanu olla tiukkana. Aina ei onnistu. Paitsi näköjään tänään, poju kiljuu kitarisat oikosenaan "käy muumilaaksoon", joten kyllä se kohta hiljenee. Leppoisa unilaulu.

Aamulla siis luvassa sangen väsynyttä läppää. Puen itse. En halua pukea. En halua hoitoon. En halua kotiin. Haluan leikkiä kavereiden kanssa. En halua kavereita. Haluan nukkua. En halua. 

Ovet avataan itse. Teeppä se ennen uhmarooperttia niin sekunnin sadasosassa poika makaa lattialla ketarat oikosenaan ja karjuu kurkku suorana. Välillä ei huvita avata ovia. Mutta jos joku muu avaa sen, alkaa sama raivari. Sitten palataan lähtöpisteeseen. Riisutaan vaatteet ja heitellään pitkin seiniä. Halutaan pukea, ei haluta. Avaa itse ovi, minä avaan. 

Yritä siinä kiireessä nyt selvittää 2,5-vuotiaalle, että äitiä odottaa töissä 50 vihaista ja nälkäistä setää jos äiti myöhästyy, joten pukeminen on usein vähän sinne päin ja jos takki ei ole kiinni automatkalla ni ei oo ihan justiinsa. Toisinaan mennään ilman kenkiä. Hoidosta on hyvä kadota alta viiden minuutin, muuten menee turhaksi lepertelyksi eikä sieltä pääse ikinä pois. Meillä on illat aikaa halia. 

Isommillakin menee kivasti. Ovat valppaita partiolaisia jotka leikkivät toisinaan metsässä sytkäreillä. Naapuri tossa just aiheesta ilmoitteli... Kaikki on ihan perseestä ja äiti ja iskä idiootteja kun ei ikinä ehdi tekemään mitään kivaa eikä saa leikkiä kavereiden kanssa ja aina pitä vaan tehdä läksyjä ja pitää pihalla pipoa ja takkia. Joo, okei, just tällä viikolla, on eka ihka oikea kotiaresti päällänsä, ja käytöksen perusteella jatkuu jouluun (2020) saakka.. Okei, tänään oli jo kolmas päivä sillä poikkeuksella, että harrastuksissa saa käydä, mutta muuten kotona. Olivat jo lähestulkoon ihmislapsia, kilttejä ja sivistyneitä, silleesti, että meinasin jopa jo huomenna antaa asian olla, MUTTA kun nukkumaanmenon aika koitti niin alkoi se juokseminen ja kiljuminen ja pikkuveljen villitseminen, tais pari ärräpäätäkin taas lentää kun komento kävi hammaspesulle. Aresti jatkuu siis huomenna. En oikein tiedä mikä noihin tehoaa, mutta kaikki keinot on sallittuja sodassa ja rakkaudessa. 

Ja joo, apinat on apinoita, yritän takoa sitä päähäni joka päivä. Ei vaan mene jakeluun. 

Vaan mitäpä isommat apinakset. 

Sääntö numero 1: Soittavat, kun lähtevät kouluun, ja soittavat, kun tulevat kotiin. 

Eipä ole paljon soiteltu. Ja kun yrittää soittaa jommalle kummalle, ei kukaan vastaa. No, opettaja varmaan olis jo soitellu, jos eivät olisi kouluun ilmaantuneet. Aamulla kyllä soittelevat huvikseen ihan muissa merkeissä, samaten iltapäivällä. Saako mennä sinne tai tänne, voiko syödä sipsejä, missä penaali on, missä takki on... Toinen sankari on ehtinyt koulutaipaleensa aikana jättämään n. 10 kertaa penaalinsa kouluun, samaten läksykirjat, hukassa on vielä yksi huppari. Liikkahousut ja takki ovat sentään löytyneet.

Sääntö numero 2: Koulusta suoraan kotiin, ensin välipala, sitten läksyt

Enpä tiedä. Kotiin kun tulen, niin maito on yleensä sen verran lämmintä, että se on seissyt todennäköisimmin pöydässä jo aamusta asti. Reput on levällään, kirjat pitkin lattioita. Läksyjä ei oo voinu tehdä, koska penaali jäi kouluun. Ihan varteenotettavia selityksiä. 

Sääntö numero 3: Meille ei tule ketään kaveria, ennen kuin vanhemmat ovat kotona

Ketä näitä nyt oli, Matti ja Teppo, Seppokin kävi, Jonna ja Erin kikattelivat nurkan takana kun ajoin autolla pihaan. Kysyttäesä, miten pikkuveljen auto on hajonnut, oli yks iso poika Tero oli kuulemma kävellyt heidän perässään kotipihaan saakka ja tullut hajottamaan auton. Joopatijoo. 

Sääntö-Suomi ja natsimutsi. Säännöt on tehty rikottaviksi. Puhelimet ja avaimet sentään ovat tallella, ja lapsetkin ovat ehjiä. Ehkä se tästä. Oppivatpahan ainakin ehkä jotain, kun heti ekana päivänä läksyjen jälkeen marssivat pihalle leikkimään, ja pam, ovi kiinni. Lukkoon. Juu, on ne avaimet siellä sisällä. Jes. Ehkä olis aika vara-avaimelle. 

Mut on nuo kakarat vaan niin isoja pieniä. Äkkiäkös ne tuolla painelevat pikkuteillä mopolla poliisia karkuun. Mulla on kova luotto...

Kulkevat kouluun ihan itsekseen. Sanan jokaisessa merkityksessä. Iskä saattoi ekana päivänä, mutta tulivat omin nenineen kotiin. Siitä eteenpäin ovatkin lähteneet vuoron perään, kun neljälle päivälle viikosta sattui eri lukujärjestykset ja aikataulut. Ei probleemaa.

On puhelimet. Niillä haluttais soitella joka paikkaan. Muuta reppanat ei pysty niillä tekemään. Eliminoin jo heti alkuunsa pokemonin metsästyksen, ja tilasin niille synttärilahjaksi vähemmän älykkäät puhelimet. Tosin isukki antoi molemmille omat kuulokkeet, jolla voi kuunnella puhelimesta radiota. Se oli hauskaa. Molemmilla napit korvilla ja nytkyivät minkä lie kanavan tahtiin. Jaksoivat kymmenen minuuttia, sitten vetäytyivät omiin hommiinsa,

On uudet kaverit. Eipä noita kotona juuri koulun jälkeen ole näkynyt. Läksyt käydään tekemässä, sitten lähdetään huitelemaan. Se on hyvä asia. Sekä lapsille, että mulle. Mä pystyn jopa lukemaan lehteä kun apinat ovat reissuillansa. Tosin nyt kun on ne hienot puhelimet, niin niitä ei ihan aina muista ottaa mukaan. Onneksi kellot ovat ranteessa, ja ovat olleet kiitettävästi oman tontin rajojen sisäpuolella just tasan eikä melkein sovitusti.

On Nintendo. Ja Batman-pelit. Ja kun ne ovat käynnissä, ei mukelot nä eikä kuule mitään. Tätä jatkuu yhtä soittoa lähes puoli tuntia päivässä noin kerran viikosa. Ei juurikaan ole tarvinnut puuttua. Silloinkin luen lehteä, tai teen jotain muuta huvittavaa.

On smart-televisio. Ja youtube. Sieltä katsellaan pari jaksoa näön vuoksi muumeja pikkuveljen pyynnöstä. Sitten katsotaan pari jaksoa dubattuja muumeja. Ja nauretaan vietävästi, kun Haisulilla on krapula, Muumipeikolla ei. Siinä kohtaa yleensä ajan kersat pihalle ja nauran sisäisesti hassuille muumeille. Youtube-kielto viidettäsadatta kertaa.

Kun ne ei tarvitse mua mihinkään. Paitsi ruuanlaittajaksi, sekin alkaa olemaan kohta hanskassa, kahvinkeittoa ollaan nyt harjoiteltu kovin ja tänään olikin jo pannu kuumana kun tulivat herättämään. Pieni vauvakin on valitettavasti siinä elämänvaiheessa, että "minä itse". Kaveri kaivaa jääkaapista tarvittavat eväät ja riisuu itse märän vaippansa, pukee ja menee pihalle ennen kuin silmät ovat kunnolla auki. Ei ole siis harvinainen näky, jos kirmaan tukka pystyssä yöhousut jalassa pitkin pientareita pienen miehen perässä. Pentu leikkais varmaan nurmikonkin jos antaisin.

Kaikenkaikkiaan mulla on aikaa tänä päivänä myös itselleni, ja talon kaikille käynnissä oleville ja tuleville remonteille. Kotona olen siis vankina, mut ei se haittaa. Täällä alkaa olee just tasan ruuhkavuodet ohi. Kippis meitin omatoimisille lapsille ja rauha mulle!

No olin! Kohta 7-vuotiaiden apinoiden silmissä olen nolo. Tosi nolo. 

Ipanat kuuntelee Robinia ja Keekkiä. Oikeestaan tietävät molemmilta ainakin yhden biisin. Kerroin, että pienempänä kuuntelivat ihastuneena Jenni Vartiaista. Eivät tunnustaneet. Uhkasin näyttää videomateriaalia, jos eivät lopeta mun kiusaamista. Antti on ihan jees, ainakin yks biisi. Lähdin keikalle, että pääsin edes yhdeksi illaksi tekemään jotain, millä voi nollata aivot. Nollasin. Aamulla puol neljä kontaten kotiin ja seuraava päivä meni nukkuessa sikeästi siihen asti, kunnes nuorin termiitti istui mun naaman päälle kakkavaippoineen.

Kyllä sitä vaan siintää silmissä kaiken maailman menot. Ensisijaisesti toki tenavat ovat luetelleet koko mun kesälomaohjelman aika a:sta ö:hön. Tarvis mm. käydä Korkeasaaressa ja HopLopissa, Lintsillä, Särkkiksessä ja Tykkimäessä. Sitten mennään elokuviin ja serkuille Hämeenkoskelle. Sit mennään veneilemään ja onkimaan ja käydään laivalla. Ja mökillä ollaan yötä kolme viikkoa. JA sit pidetään kaverisynttärit ja sit erikseen sukulaisille ni saa enemmän lahjoja. 

Tarkotus toki oli isännänkin kanssa viettää laatuaikaa ihan kahdestaan, mut mun kalenteri näyttää siltä, että noista menoista ku selvitään, tarvii ensin ottaa viel pari viikkoa palkatonta ton virallisen loman kylkeen, ja sit ehkä viel se viikko, JOS aiotaan ukon kanssa tehdä jotain keskenämmekin. En tiedä vaan kestääkö budjetti. 

Käytiin me isukin kanssa muistaakseni vuonna 2013 syksyllä Flamingossa, oli kai 1-vuotis-hääpäivä. Olin kyllä tuolloin aika lihava, joten päivä kun lilluttiin altaassa ja illalla käytiin syömässä, meni loppuaika hotellissa nukkuessa. Että vois kai sitä harkita, jos johonkin kahdestaan ehtis suunnata. Jos ei ehdi, niin ei kai sitä nyt ihan joka vuosi tarvitse...

Sosiaalinen elämä kiinnostais kyllä aika tavalla, mut sitä nyt just ei ihan ole. Olis, jos jaksais. Mökille nippa nappa jaksaa ajaa, ja rentoutumaan pääsee heti illalla kympin aikaan, kun muksut on unessa. Kotona pääsee vähemmällä, kun yleensä kasin maissa on rauha maassa. Siksi mielellään ollaan kotona. Kaiken maailman remontit taas siintää mielessä, yksi operaatio tänä vuonna saatiinkin jo päätökseen, vielä olis ainakin kolme projektia edessä. Ja niin, olohuone, jos ehtii joulun pyhinä. 

Silti meidän elämä on aika kivaa. Ei ainakaan voi valittaa tekemisen puutteesta. Tekemistä on. Kyllä me ehditään sitten kahdestaan, kun noi muuttaa kotoolta pois. Ei paniikkia, enää about 16 vuotta ku nuorimmainen lähtee ehkä maailmalle, ellei päähän pälkähdä tehdä lisää apinoita. Tuskin.

Tultiin pari tuntia sitten mökiltä kotiin. Autossa radiosta tuli Antti Tuiskua. Kaksoset osasivat ulkoa biisin sanat. "Miks äiti tossa sanotaan että lasten silmät pitää sulkea, kyllähän lapsetkin saa nähdä kun toiselta pyydetään anteeksi". Niin. Enpä kommentoinut. Isi selittää sitten aikanaan... Noloja kakaroita.

Niin no. Olenkin sen jälkeen saanut kuulla kunniani, että jos en säästä täksi jouluksi tarpeeksi rahaa lahjoihin, saan itse risuja. Ei jäänyt epäselväksi lapsukaisille, kuka ne lahjat oikeasti toimittaa. On tullut pyyntöjä viitaten turtles-taloon, robotteihin, ja kaikkiin muihin yhtä halpoihin leluihin. Kavereillekin ovat autuaasti jakanut tietämystään - uskoksä oikeesti muka joulupukkiin, sehän on meidän eno!

Pienimmälle tuskin esittelemme siis tänä vuonna pukkia. Sai jo snadin raivokohtauksen HopLopissa pari viikkoa sitten, kun ruuhkaparta tuli möykkäämään nenän eteen. Ei digannut äijästä ollenkaan. Ja sitä paitsi, isommat nauttivat siitä suunnattomasti, että saavat pilata toisen ilon. Ei siis pelkoa, että meidän kääpiö tulis koskaan uskomaan joulupukkiin, joten se asia on taputeltu meidän jouluperinteistä pois.

Joulusta puheenollen, meille se hyökkäsi tänään ensilumen mukana. Jos en jo viime kerrasta oppinut, niin tämän vuotisen pipariepisodin jälkeen saatan jo ensi vuonna muistaa, että ei, meidän lapset eivät ole kiinnostuneet piparien leipomisesta. Eivätkä edes syömisestä. Vain raaka taikina ja sokerimällillä pelleily on meidän lasten heiniä. Ensi vuonna siis ostan paketin valmiita pipareita ja tursotustuubin, niin ovat onnellisia. On niin kiva pursotella pipariukoille räkää ja kikkeleitä ja kakkaa. 

Kakasta tuli mieleeni, että tällä viikolla sitä vyöryi yli äyräiden meidän paskahuussista. Yks kaveri oli kylässä ja sai hepulin, kun kävi vetämässä vessan - näytti ikäänkuin bajamajalta kolmannen festaripäivän jälkeen. Tukossa mikä tukossa. Ei saatana. Isäntä sitten urheana kävi ongella, ja kappas, no mikäpä muu kuin wc-raikastin löytyi putkenmutkasta. Kiitos vauva, oli jälleen mukava jekku. Vessa toimii taas ja vastedes pöntön reunalla ei killu mikään niin kauan, ennen kuin nuorimmainen ymmärtää, ettei ihan kaikkea pysty vetämään viemäristä alas. 

Joulupukilta toivon kärsivällisyyttä, pitkää ikää ja helvetisti lapsilukkoja joka oveen ja pöntönreunaan. Aamen.

Isäntä ehti mulle tänään kauppareissun jälkeen sanoa, että pikkunatiaista on nyt vahdittava silmä tarkkana KOKO ajan. Poika oli omin nokkineen mun kaupassakäynnin aikana käväissyt jääkaapilla ja yrittänyt juoda suoraan maitopurkista.

Mä kyllä kuulin, mutten ihan rekisteröinyt.Mutta sitten, sen pienen hetken, kun laitoin ostoksia jääkaappiin, oli kääpiö tyhjentänyt oman maitomukillisensa tiskikoneeseen puhtaiden astioiden sekaan. Kiitos. Onneksi teletappi osaa painaa pyydettäessä pesuohjelman päälle, ja osaa se painaa pyytämättäkin. 

Ollaan ehditty kaikenmoista. Isommat piirtelivät eskarin jälkeen papoille isänpäiväkortteja, kun saivat uusia kyniä. Olivat ihan tohkeissaan. Hetkeä myöhemmin toinen apina tuli näyttämään tekemäänsä korttia. Oli oikeinkin hieno, paperi täynnä porukkaa, väritettyjä, siisti. Oli piirtänyt meidän perheen. Eritoten käski kiinnittää huomiota kakkaavaan pikkuveljeen. Joo, Einstein oli tosiaan piirtänyt pökäleet ja kaikki. Kivaa isänpäivää, hei. 

Meno on vähän hulvatonta toisinaan. Mua ei ihan aina jaksa naurattaa. On niitä kivoja hetkiä, jolloin katsovat rivissä sohvalla Risto Räppääjää. Se kestää yleensä noin viisi minuuttia, ja sen jälkeen kaikki kolme on päällekkäin sohvalla kiljumassa tai sitten hakevat rumpukapulat ja hakkaavat kaikkea äänetöntä, kuten esimerkiksi kattiloita sun muuta hiljaista. Sen jälkeen juostaan ympyrää keittiön ja olkkarin väliä, hypätään välillä muutama ninjaloikka yli sohvien ja heitellään legopalikoita. Sen jälkeen mä karjaisen ja lähden pihalle laskemaan sataan. 

Se niistä, on kiva kun meillä on eloisia lapsia. Toisen pojan opettaja juuri mulle keskustelun tuoksinassa kertoi, että poika on oikeinkin innostunut tehtävistä ja on huolellinen. Mutta että kovaääninen. Minun lapseni? Mistä moinen virhegeeni. Toisti keskustelun lomassa monesti saman asian. Kovaääninen. Pyh. Sanoin, että kuulisitpa velipojan...

Toisen pojan keskustelu on vasta edessä. Pelottavaa. Jos ne haukkuu kovaääniseksi, sanon, että kuulisitpa pikkuveljen... (jonka jälkeen jää viimeiseksi oljenkorreksi äiti, sillä on kaikista kovin ääni maailmassa - enoni oli tulossa kylään ekaa kertaa ja suunnisti perille kuulemma ääntä kohti...)

No mitäpä muuta. Ei tässä ehdi mitään muuta. Käyn mä töissäkin, useimmiten joka päivä. Blablabla.

Enää en tiedä miten se biisi menee. Ehkä vois sen muistin syövereistä kaivaakin, mutta aivot on sen sortin hyytelömössöä ettei jaksa inspiroitua. 

Mä en tosiaankaan odottanut tätä aikakautta. Tai ehkä odotin, mutta kun se tuli ajankohtaiseksi, toivon paluuta menneeseen tai vähintäänkin aikahyppyä sen 15 vuotta eteenpäin. Tää aika tuli vähän puskista, en muistanut miten se meni aiemmin noiden kahden kohdalla. Meidän pienestä suloisesta nokkivasta hirnuvasta vauvasta tuli 1v. 8kk:n ikäinen uhma-petteri, jonka lempisana on "eieiei". 

Niin. Kaikki kiva kielletään. Otetaanpa esimerkki, kun toinen kaksosista käy pissalla. Pöntönkansi auki, vessa vetämättä. Sen pienen hetken hiljaisuuden jälkeen kuuluu oven kolaus ja iloinen lotina. Kyllä, meidän vauva treenaa sukeltamista. Kylpyleluina toimikoon ihan mikä vaan vähintään satasen lelu, esimerkiksi isompien radiopuhelimet. Ja kun kielletään, tulee itkupotkuraivari (ja päivän viides pesu). Eieiei. Sen jälkeen heitetään kaikki lähistöllä oeva irtaimisto suuntaan x, ja revitään vessapaperirulla riekaleiksi. 

Astianpesukoneen tyhjennys ja täyttö on taiteen laji sinänsä. Vauva auttaa. Jos vauva ei saa auttaa, vauva paiskaa luukun kiinni sellaisella apinanraivolla, että koko sisältö hajoaa pirstaleiksi. 

Pyykkien ripustus on mukavaa. Jos vauva ei saa auttaa, vauva menee pyykkitelineen alle ja rullaa kaikki märät pyykit myttyyn telineen keskelle. Jos vauva saa auttaa, yhtään pyykkiä ei ole telineellä.

Syödäänpäs. Ei muuten syödä, jos ei saa itse kiivetä tuoliin. Eikä syödä silloinkaan, kun heitetään lusikka hiiteen ja vaaditaan haarukka. Haarukalla syödään sekunti, kunnes lautanen lentää hiiteen. Pikainen poisto pöydästä, jolloin itkupotkuraivarien jälkeen vauva kiipeää pöydälle ja kaataa maitomukin. 

Sitten halutaan keksiä tai pullaa. Ei ole. Raivari. 

Nukkumaan. Eieiei.

Muuten on ihan leppoisa kaveri. 

Isommat ovat vähän helpompia nyt. Harrastavat sählyä. Paitsi joka toinen ja joka kolmas kerta, kun ei huvita. Sais luvan alkaa huvittaa. Ei se ilmaista ole. Ei ole ketään kavereita ja ikinä ei saa limua. Ja koskaan en osta lelujakaan. Eikä ole mitään tekemistä. Tapellaan vaikka. JOO. 

Että semmosta. Olen ainakin yrittänyt ottaa lungisti, mut on vaan ihan joskus niitä päiviä, jolloin istuisin mieluummin kirkonmäellä ja olisin dinosaurus. 

Kevättalvi meni mukavasti. Räkää, limaa, oksennusta, ripulia, vesirokkoa, kuumetta, kaikenkaikkiaan viisi viikkoa erinäisiä eritteitä. Lastentaudit, ah, tuo ihana ilmiö. Ehtihän nuo olemaan kokonaiset puolitoista viikkoa päiväkodissa ennen kuin alkoi kierre. Yks alotti flunssalla, toinen kuumeröhänuhalla, kolmas rokolla. Yks parantui siitä ja tästä, sai seuraavan vaivan. Jossain vaiheessa ripuli ja limaoksennus astui mukaan kuvioihin, ja kaikki oli kipeinä, kuka sonnat housussa, kuka täplät naamassa, jollain nousi taas kuume. 

Sanotaanko, että allekirjoittanut oli hieman sekaisin, kuka sairasti milloin mitäkin. Päivisin rauhallista, yöt yhtä sekamelskaa. N. 50 koneellista pyykkiä, muutamat matotkin pesseenä sanon että HUH. Sittemmin ollaan oltu terveinä, mitä nyt vähän päässä on viirannut itse kullakin. 

Mulla meni työpaikka vaihtoon. Sanotaanko vaikka näin että kymmenen vuoden duunista tuli niin hieno kiitos, että oli aika vaihtaa maisemaa. Noh, nyt hengaan rehellisessä päivätyössä eikä harmita paskan vertaa, että joudun lauantai-aamuina nukkumaan pitkään ja köllöttämään lasten kanssa sohvalla lastenohjelmia katsellen. Ehkä kymmenen vuotta ilta-ja viikonlopputöitä tehneenä muukin perhe on jo ihan tyytyväinen ratkaisuuni. 

Mitäs nyt. Apinat täyttävät parin viikon päästä 6 vuotta. Koulutaival alkaa syksyllä, jos niin voi asian ilmaista, kun se esikoulu on nyt pakkorako tänä päivänä joka mukelolle. Osaa nuo kirjoittaa paperille "ninja" ja laskea, kuinka monta karkkia ovat syöneet. Ihan fiksuja siis. Muutoin aika veljesten osalta menee kuta kuinkin tapellessa, äsken oli yksi melko liki läheltä piti-tilanne, kun kaveri huitas toista kynällä silmien väliin. Normi perjantai-ilta. Me ilkeät vanhemmat tyrkättiin pojat eri luokille. Toinen oli ratkaisuun ihan tyytyväinen, toinen ei uskonut. No, sittenpähän elokuussa nähdään, miten sujuu. Uskoakseni paremmin kuin hyvin. Vauvat on isoja poikia, snif. 

Joo, ei meillä mitään pienempääkään vauvaa enää ole. Tuo 1v4kk sittisontiainen, joka haluaa tehdä kaiken itse. Kääpiö on kasvanutkin jo ihan liian pitkäksi, meillä on disko aamusta iltaan kun kaveri rämppää valoja. Pari viikkoa sitten ei ylttänyt muuta kuin laittamaan valon pois päältä, mutta nyt saa näköjään päällekin. Herra syö itse, koko kropallaan. Ei ole pariin kuukauteen saanut auttaa. Siksi pesin just eilen mattoja. Tuo riiviö livistää joka kerta pöydästä lasagnekuorrutteisine vaatteineen, ja pyörii tahallaan kaikki matot ja sohvat ryönäsiksi. 

Taapero osaa myös hienosti puistella päätään ja huutaa kovaan ääneen "eieiei" kun komennetaan. Ja jos oikein pistää kiellot hatuttamaan, niin mainittakoon että muksun pää on kovempi kuin yksikään seinä, ovi tai vaikkapa betonilattia. Hakkaa ihan autuaasti kupoliaan, tossa otsalohkossa on ollu mustelma about kaks kuukautta ihan samassa kohtaa. Ei tunnu missään. 

Jäppisen mieliruokaa on "äppä". "Anna anna, äppää äppää". Pari kuukautta sitten hahmotin ihan selvästi, että kaveri haluaa leipää. Vaan ei enää. "Äppä" voi olla nykyään ihan mitä vaan. Vaikka rusinoita. Jos lyöt leivän nenän eteen niin se on sekunnin murto-osassa murusina lattialla, tai rasva hierottuna tukkaan ja vaatteisiin, jonka jälkeen se väistämättä lentää kaaressa lattialle. Äsken jätkä halusi "äppää" ja vasta viidennellä yrittämällä riisimurot oli just se asia, mitä jätkä halusi. Ihan selviö. 

Mutta osataan meillä puhua ihan oikeestikin. Lamppu tarkoittaa lamppua ja pupu pupua. Hauva on ihan oikea koira ja napakin on löytynyt. Joojoo ja jep jep kuuluvat vakiosanastoon, ja oho sanotaan, kun kaadutaan. Fiksu poika. 

Kyllä tää tästä siis. On ollu vähän hektistä tää arki, kun remonttia pukkaa toisen perään. Katto valmistui parahiksi ja laskukin jo tuli. Vielä kun joku maksais sen... en haluais luopua tonneista kun on ollut hetkellisesti ihan rikas olo. Vaikkakin tilin saldo on ollut pidemmän aikaa muhkeahko, ei niihin rahoihin ole saanut koskea. Mutta kuitenkin, on ollut rikas olo. Keppikerjäläiseksi siirtymä ei ole kaukana, kun viikon päästä alkaa sitten se seuraava halpa remontti... keittiö. JES! Myrkynvihreät kaakelit ovat kohta historiaa. Tosin, vois kai ne säästää. Jos johonkin joskus tarvis. Puunvärisiä ovia kullattuine nuppeleineen ei tule ikävä. Ja jos joku tarvitsee 20 neliön verran retroa rusehtavaa muovimattoa, meiltä saa. 

Jouluksi valmista, näin luvattiin itsellemme. Olohuone toivottavasti saa myös uuden ilmeen ennen sitä, mutten ota asiasta paineita. Jos ei vuorokauden tunnit riitä, niin ei riitä. Työ haittaa vapaa-aikaa, ja lomaakaan ei valitettavasti ehtinyt juurikaan kertyä, jotenka vedetään viikonloput pää kainalossa. 

Tavoitteena terassille kesällä 2016! Kuitti.

Kerrottakoon, että paljastin pojille ettei hammaskeijuja olekaan. Toisella apinalla heiluu molemmat alaetuhampaat, toinen roikkuu jo käytännössä aivan irti. Hän jo luetteli, että kun irtoavat, niin keiju tuo tyynyn alle rahaa ja legoja. Kerroin, että koska kaikilta maailman ihmisiltä todennäköisimmin irtoaa maitohampaat joskus, niin keijun tarvitsisi olla tosi rikas. Että kyllä ne on vanhemmat jotka sitä rahaa sinne tyynyn alle kuskaavat, ketkä nyt sitten kuskaavatkin. Ja koska en ajatellut palkita lapsiani siitä, että he kehittyvät, oli rikottava tämä suuri harhaluulo. Kaverin muksu tosin kävi taannoin kylässä ja koska molemmat yläetuhampaat loistivat poissaolollaan, kertoi hän, että keiju toi kaksi nukkea. Olin jo satavarma, että pojat paljastavat ettei keijuja ole, mutta mitä vielä! He alkoivat mulle karjumaan, että onpahan keijuja olemassa, äiti huijasi! Ahaa, okei. Vieraiden poistuttua kerroin jälleen asian oikean laidan. Eli pyydän nöyrimmin anteeksi muilta vanhemmilta, jos poikani joskus rikkovat teidän suuren kuplan kertomalla muille lapsille, että keijut on ihan out.

Okei, on meille tänä vuonnakin tulossa joulupukki, mut sehän on ihan eri asia, eikö? 

Joulu saatanan perkele yllätti mut tänä vuonnakin ihan täysin. Mä kun niin kuvittelin olevani fiksu ja hommata kaikki paketit kesäkuussa, ni unohdin. Nyt mä sitten nousin kesken yöunien istumaan koneelle ja aloin selaamaan nettikauppojen ihmeellistä tarjontaa. Alkoi kyllästyttämään, joten vaihdoin kirjoittamiseen. Kyllä mä vielä ehdin, onhan aattonakin kaupat vähän aikaa auki. Ku mulla on ollu vähän parempaakin tekemistä ku juosta kaupoissa ostamassa pilipalileluja, jotka ehkä about tapaninpäivänä ovat kaikki rikkinäisinä roskiksessa. 

Todellisuudessa en ole tehnyt mitään järjellistä. Eiku hei, mä päätin viikko sitten että saatan mun heinäkuussa alkaneen eteisrempan päätökseen. Mä saavutin mun tavoitteen, jipii! Viime tipassa sitä vaan sujuu asiat jouhevammin.

Ja joo, mä olen viimeset puoli vuotta seurannut miten meidän pienin tyyppi kehittyy, ei tässä oo paljoo sit muuta ehtinyt noiden isompien kanssa vääntämisen ohella. Pieni miehenalku on nyt 9,5kk vanha ja pärisee sujuvasti, varsinkin ruoka suussa. Sanoja tulee jonkun verran, mainittakoon ekana äiti, jonka tyyppi oppi apinoimaan päivälleen 7kk:n iässä, isi ja autokin taittuu, pappa ja mummu, isoveljien nimet. Kaveri konttaa, seisoo ja steppaa tukea vasten, ja tänä aamuna just keksi sohvalle kiipeämisen jalon taidon. Nyt vaan toivois että keksis nopeasti että perse edellä alastulo olis huomattavasti lempeämpää ettei tarvis koko ajan olla nenä kiinni parketissa. Syödään kaikkea maan ja taivaan väliltä, lempipaikka lienee keittiön pöydän alla edellisen päivän eväitä napsiessa. Päiväunet on tyypin mielestä ihan perseestä, ja öisin harjoitellaan vähän lisää kaikkea uutta ja ihmeellistä korviahuumaavan mölinän kera. Muutoin nukkuu ihan nätisti edelleen sen 12 tuntia, mitä nyt joskus jokusen tunnin seistään sängyssä ja huudetaan äitiä ja päristään lakanat märiksi.

Töihinpaluu koitti tänään. Nautin ja en. Ihmisiä, joo. Tekemistä, joo. Mutta kun sitä on vuoden aikana kasvanut tämä persaus tähän sohvaan kiinni, niin en ihan tarkkaan tiennyt, miten se siitä nousee. Nousi yllättävän hyvin aamulla. Siellä mä sompailin kyökissä hoomoilasena, ja valistin esimiehiä, ettei saa hermostua, jos olen about seuraavat pari viikkoa (kuukautta?) vähän tyhmä. Osasin mä ihan sujuvasti kulkea huoneesta toiseen ees sun taas ja availla kylmiöitä jokusen kerran todetakseni, että maito ei edelleenkään sijaitse lihakaapissa eikä majoneesit pakastimessa. 

Tänään illalla se sit iski. Se totaalinen pystyynnukkuminen. Vauva huuteli tunnin viime yönä jotain siansaksaa, ja vaikka mies nousisikin jätkää tainnuttamaan uudestaan, niin enhän mä osaa nukkua ennen kuin on täysin hiljaista. Töiden jälkeen mä kävin hakemassa päiväkodista yhden lainalapsen meille kylään (omat onkin iskän huomassa kotona seuraavat 6 viikkoa ennen kuin hoitoonpaluu koittaa, pienimmälläkin). Ja sitten tulikin pari muksua lisää äitinsä kera tänne hullunmyllyyn ja sitten koitti päiväkodin joulujuhla. Toivottavasti kukaan ei huomannut että vähän haukottelin siellä esityksen lomassa. Kotiin päästyä olin ihan kuolema, onneksi isi hoiteli yliväsyneet tenavat uneen niin mä sain nukkua nojatuolissa istuma-asennossa sekunnin sadasosan. Mies kysyi jotain ihan utopistista, en muista, en oikein tiedä mitä tänään on tapahtunut. Mä muista mitään.

Nyt kun pitäis nukkua, niin tulee ihan pöllöjä asioita päähän. Tajusin, etten ehtinyt muksujen kanssa tekemään juuri mitään. Ehdin mä niille ruokaa vääntämään muutamaan otteeseen. Ja käymään juhlassa, vaikken niitä juuri siellä nähnytkään, kun hoitokaverit oli kiinnostavampia. Vauvalle annoin muistaakseni iltamaidon, se olikin ainoa kontakti tänään. Mä pyörin tuolla sängyssä tunnin, ennen kuin havahtui mieleen, että viime viikolla hain postin aamulla ja postit jäivät autoon kun lähdin viemään samalla pentuja hoitoon. Oli pakko nousta katsomaan, oliko seassa laskuja. Oli. Mun puhelinlasku, eräpäivä onneksi huomenna. Huh. Ja näin mä en enää saanut unta, koska ulkona oli pirun kylmä. 

Ja nyt mä istun sekoilemassa tässä koneella, en yhtään pysty muistaa mitä kirjoitin aikasemmin. 

Ei jumankauta antakaa mulle jotain lääkettä, ennen kun alan nähdä harhoja. OLEN VÄSYNYT. Kyllä se tästä, kun saa arjen pyörimään kunnolla. Ehkä.

Voi jösses. Näin kauniisti sanottuna. 

Monien erinäisten sattumusten jälkeen katsoin äsken televisiota. Siinähän ei itsessään ole mitään sangen erikoista, kuka nyt ei katsois televisiota. Meidän telkkari on vaan siitä erikoinen, että nyt näkyy jo kanavatkin virheettömästi. Helmikuussa, kun odoteltiin tyyppiä syntyväksi, täräytettiin meidän pihasta kolme mäntyä nurin. Ja sen jälkeen antenni on sojottanut päin vi**ua, jos näin voi ilmaista. Ja pienet talvimyräkät, mitä niitä nyt oli siinä ohella marraskuusta lähtien, Keijot, Reijot ja Annelit, heittelivät oksia katolle ja tais vähän antennikin saada osumaa, ainakin siitä päätellen, että tapit olivat katki ja vääntyneitä, ja itse asiassa näytti olevan kaikki johdotkin hapettuneet poikki. Olihan tuo 80-luvun mööpeli jo toki aikakin uusia. 

Että noin puoli vuotta meni kohisten ja sähisten, ei tarvinnu telkkaria paljon availla, tai avattiinkin joka päivä, todetaksemme, että juu ei, taaskaan ei näy kun Yle Teema ja sekin takkuillen. Näin syysiltojen pimetessä olikin hienoa viime viikolla katsoa ekan kerran salkkarit ilman keskeytyksiä. Tai ylipäänsä kolmosta, se kun ei ole näkynyt ollenkaan sitten helmikuun. Antenniasentaja kävi puoli tuntia heilumassa tossa tikkaiden varassa, sen jälkeen käväisi sisällä hörppäämässä kupin kahvia samalla kun läräs telkkarista asetukset kuntoon. Että toimii.

Niin. Erehdyin avaamaan toosan äsken, ja ihan mielenkiinnosta selailin kanavat läpi. Fox tarjosi laatuviihdettä parhaimmillaan. Sara La Fountain, semmonen kokki. Ihan näin itsekin alalla työskentelevänä katsoin mitä mainioimpia vinkkejä tyttöjen iltaan. "Laim-sorbettia shampanjakastikkeessa ja kasa mitävitunerikoisimpia eksoottisia trooppisia eroottisia vitunvaikeanimisiä hedelmiä lautasella". Ai jukra että mä järkytyin. 

Aikani tiirasin kun naikkonen hämmensi samppakaljaa kattilassa. Hykerteli ja ähki hekuman partaalla, kun kattilasta höyrysi niin huumaavat tuoksut. Persikkaa kuoriessaan tuli viimeistään se "iso O", kun oli niin kaunis hedelmä. Ja tuumasi vielä päälle, että "ei ihme että oon kokki kun tää on mulle jotain ihan auforista". Mikä on auforinen? Jos neiti halusi hakea sanaa "euforia", niin pikku virheitä sattuu kaikille. Lopputekstien kohdalla kokki oli suu täynnä sorbettia suupielet valuen, ja tanssi keimailevasti tiskin takana ja lautanen oli lentää nurin ainakin kerran.

Mä en kestä. Mulla ei sinällään ole mitään kyseistä kokkia vastaan, mutta oli kyllä alamme pohjanoteeraus. Tunnustakaa heti, jos joku katsoo kyseistä ohjelmaa ihan vain oppiakseen uusia ruuanlaittoon liittyviä niksejä? Mä opin ohjelmasta sen, että ei niin haittaa jos tukka roikkuu kattilassa ja sormet voi työntää joka annokseen. Sekä sen, että meikkiä ei ole keittiössä koskaan liikaa ja että seksi myy paremmin kuin perinteiset Patakakkoset. Ja sen, että limen voi lausua ainakin neljällä eri tavalla. 

Se siitä. Tulihan katsottua. Vaihdan alaa.