Se fiilari, kun juuri ja juuri olet saanut aamu viideltä hyvän asennon ja rakon tyhjäksi ja vihdoin voit vaipua unen ihmeelliseen maailmaan, niin havahdut tunnin sisään siihen että kaksi silmäparia tuijottavat sua sängyn vieressä. Se ei ole hyvä tunne. Raotat toista silmää, ja kaksi erittäin pirteän oloista naperoa kysyvät sulta silmät kirkkaina "Äiti, voisitko tulla laittamaan jotain lastenohjelmaa?". No hetkinen, penskat, kello on 06:00. Joo, ei taida tulla lastenohjelmia. Menkää nukkumaan, ystävät hyvät. 

Sama toistuu vartin välein. Siinä välissä ehtii aina vajota johonkin horrokseen, kunnes joko oven raotus tai norsulauman jumputus eteisessä herättävät sut jälleen. "Äiti, joko sä nouset, tulisko nyt lastenohjelmaa?" Taas vilkaisu kelloon, ja toteamuksena heitän, että avatkaa telkkari ja katsokaa. Kello on 06:45. Tuskin tulee ohjelmaa. Pieni vajoaminen jälleen unten maille, jonka jälkeen heräät kysymykseen "Äiti, voitko tulla laittamaan DVD:n, ei tule ohjelmaa?". En voi. Keksikää jotain muuta.

Kello 9:36 saan vihdoin pääni ylös tyynystä. Kahvi tuoksuu. Ah. Isi oli jo noussut, ilmeisimmin kyllästyneenä jatkuviin herätyksiin. Pojat olivat keksineet jotain tekemistä tosiaan. Katselmus lastenhuoneeseen - kaikki pikkulegot siististi eriteltynä kasoihin - paloauton jäämistökasa, poliisiauto, helikopteri, maasturi... Joo, ihan tosiaan, yhtään palaa ei ollut lattialla, kaikki siististi pöydällä, olen ylpeä. Ihan kaikki palikat irrallaan. Arvata saattaa mitä on tänään päiväohjelmassa. 

Jatkoin matkaani eteiseen. Kaikki matot kiipeilivät pitkin seiniä, ja niitä oikoessa meni tovi jos toinenkin. Eteisessä on ollut juoksukisat, ilmeisimmin myös olohuoneessa ja keittiössäkin. Kahvikuppiin muistin kurkistaa ennen kuin kaadoin pannusta tavaraa sinne, olis voinu olettaa että paloauton sireeni saattais tappaa mut seuraavaksi.

Tällä välin lapsukaiset olivat ottaneet tilanteesta vaarin, ja vallanneet sänkymme kun suoritin aamutoimia ja isäntä heilui pihalla. Pikaisesti piipahdin makkarissa toteamassa, että haitanneeko tuo nyt mittään, jos kaikki petivaatteet pyörivät paskasilla lattioilla ja jouset huutaa hallelujaa kun parivaljakko loikkii sängyssämme kengurun lailla.

Kertaakaan en jaksanut ääntä korottaa. Ei siitä ole mitään hyötyä. Mun täytyy olla tosi väsynyt, kun en jaksa enää huutaakaan. Aamupalaa laittaessani sain pienen taistelunpoikasen aikaan poikien kesken, kun jugurtteja oli jäljellä yksi kutakin laatua. Siinähän tappelevat, olkoon sitten syömättä. Ei huvita puuttua. 

No, puuttumatta jättäminen on vähän sama kuin puuttuisi asioihin - yhtä hyvin menee perille, eli ei ollenkaan. Ovat nyt tapelleet kaksi tuntia, milloin autoista, milloin palikoista, milloin istumapaikoista ja niin edelleen. Vähän väliä havahdun raottamaan silmääni, kun kuuluu "ÄITI", mutta totean vain "aha" ja jatkan istumista silmät ummessa. Niitä selvästi ärsyttää kun en puutu, normaalisti tuotan vain suurta nautintoa kun meuhkaan kituset pellolle. Ovat siis hieman rauhoittuneet - mitä turhaa tapella kun ei äitikään puutu! Kunpa vaan pinna kestäis jatkaa tätä samaa johdonmukaista kasvatusmetodia. Mut kun ei se aina kestä. 

Mä tiedän jo valmiiksi, että kun kohta alan tekemään ruokaa, on se väärää ruokaa ja ihan yök, koska siinä on herneitä. Sitten mä kuulen, kuinka he uhkaavat hajottaa mun kattilat ja ruokapöydän ja kaikki tuolit koska teen aina niin pahaa ruokaa. Mut mä päätin olla tänään ihan vaan nää kuvitteelliset peltorit korvilla, enkä välitä. Ihan sama. 

Tää on siis tosiaan se tunne, kun eilenillalla tarkistit 20 riviä lottoa, eli yhteensä 140 numeroa, niin tasan yhdeksän kertaa osui, kaikki eri riveille. Riemukas peli, perkele.