Juu ei oo krapulaa. Ollutkaan. Liskojen yö silti. Katkonaista tosiaan ja typeriä pohdintoja. Yöllä vaavin kehveli nukkui uskomattomia pätkiä, eli olisin voinut toki itsekin nukkua. Mua vaan häiritsi suunnattomasti kun meillä ei ollut sähköjä. Havahduin raottamaan toista silmää ja ärsytti, kun katuvalot eivät palaneet. Totesin samalla, että meidän yövalo oli pimeänä. Nousin vessaan toteamaan, ettei sinnekään tullut valoa. Juoksin keittiön ikkunaan tihrustamaan ja tuumimaan, että taitaa olla koko pitäjä pimennossa. Eipä sitten väsyttänyt enää. Tuijottelin pimeässä vauvaa, enkä nähnyt siitä mitään. Kuuntelin ainakin, kun se tuhisi. Sitten mä sain ahaa-elämyksen, että meidän perheeseen on saatava kameleontti!

Ajatushan lähti siitä, että eilenillalla isukin kanssa pohdittiin, että tarvis meidänkin nostaa vielä tätä täydellistä perheidylliä, koska meillä nyt kuitenkin on se oma tupa ja oma lupa, kolme lasta ja kaksi autoa. Koira vaan uupuu. No ei sellaista tottavie tulekaan, eikä vähiten oman allergian takia, vaan siksi, etten aio juosta aamulla kuudelta tuolla korttelia ympäri piskiä pissittämässä. Kissasta ei puhettakaan. Marsukin on liikaa ja hevonen on liian kallis. Linnut saavat lennellä taivaalla ja siilitkin juosta pitkin pihoja. Minipossu olis ihan loistava, mutta koska meillä on niitä jo kolme, ja yksi vähän isompikin, ei enää tarvitse enempää... 

Akvaario on tylsä. Enkä mä sitä jaksaisi siivotakaan. Mieletön vesivahingon vaara on myös. Käärmettä en kuulemma saa, ellen päivystä öisin terraarion lähettyvillä katsomassa ettei se karkaa. Tarantella on poissuljettu myös. Kilpikonna olis muuten kiva, mutten tiedä, onko mun jälkikasvun jälkikasvun jälkikasvulla intressejä viedä se haudan lepoon, kun meistä aika jättää kiplusta n. 50 vuotta aikaisemmin. 

Mutta että lisko. No ne ainakin liikkuu ja on melko söpöjä. Mitä ne on, jotain kekkuleita. ne on ihan liian pieniä rääpäleitä. Iguaani, joo, leguaani joo, tarvitsevat vähän liikaa tilaa, sitä paitsi nehän voi vaikka purra. Mutta että kameleontti, se vois sopia mun alati vaihtuvaan sisustukseen! Ne on niin jumalattoman rumia otuksia, että voisin vaikka pitää siitä. Meidän kameleontin nimeksi tulee Paavo Arhinmäki. Se on hieno mies. Paitsi jos ostamme naaraan (joka on mun makuun kuitenkin ihan liian pieni), siitä tulee Kyllikki Virolainen. Paavo-Kyllikki jäis näin meidän perheeseen. Tosin pojathan sen haluaa nimetä, mut mä voin johdatella niitä antamaan noinkin hienoja nimiä. 

Pojat haluavat varmaan myös hoitaa sitä. Sitähän se on, vastuun opettelemista. Mä heitän villin veikkauksen, että pojat jaksavat hoitaa sitä noin viikon. Sit se jää meikäläisen vastuulle. Se olis kauheen helppo hoitaakin, sille pitää pystyttää sellanen lasikaappi ja laittaa sinne jotain lehtiä ja pari lamppua. Sitten sille annetaan jotain kärpäsiä ja salaattia. Mieluiten joka päivä. Mä en tiedä kuinka kameleontin käy jos sitä unohtaa kastella, mut toi mun yks viherkasvi on ainakin vielä hengissä, vaikken muistakaan.

Isäntähän ei siis vielä tiedä, että meille on tulossa uus perheenjäsen. Tai että mä olen päättänyt että se on kameleontti. Se tulee meille heti, kun meillä on sikana liikaa rahaa ja motivaatiota hoitaa sitä. Onhan meille just tullu toi vauvakin, sitä pitää hoitaa kans päivittäin, ja koska mulla on jo kokemusta kaksosista, niin helpommallakin voi päästä, jos on vaan yks hoivattava kerrallaan. Mut joku päivä. Ihan saletisti. Haluan. 

Mua alkoi just kiinnostaa toi keittiön mullistaminen. Olohuone saa jäädä. Vois kai kastella ton kukkasenkin, joulusta on jo vähän aikaa...