Pitkästä aikaa otin projektin vastaan jota eilen aloin työstämään. Täysin turhaan. Joo, eilen aloin duunaamaan viikonlopun kakkuprojektia. Prinsessakruunu valmistui, ja olin tosiaan tyytyväinen, onnistui ihan ekalla kerralla. Ainoa virhe oli vain, että jätin sen mikron päälle yöksi kovettumaan. Toinen mukeloista kertoi, että se oli hyvää, ja maistui ihan sokerille. Okei. Olivat jättäneet kuitenkin "dimangit" syömättä, koska kerran toinen nielaisi yhden lasihelmen, jonka johdosta "oli pakko istua pari päivää potalla jotta äiti ja iskä näkee että se tulee kakan mukana pois eikä jää mahaan". 

Toisaalta, mitäs jätin. Tosin eipä olisi piilottaminenkaan auttanut, toinen taas nimittäin tiesi kertoa mihin kaappiin iskä piilotti eilen takavarikoidun dvd:n. Ei kuulemma heittänytkään roskiin, vaan tuolla se on kaapissa, tule katsomaan. Okei, jätkät siis kuluttavat aamut siten, että kaivelevat kaappeja. Hyvä tietää. Se on siis jatkossa noustava kukonpierun aikaan vahtimaan, ettei mun namukätköjä tuhota. Toisaalta, olen toitottanut viimeiset pari kuukautta ettei äitiä saa tulla herättämään jos ei ole pakko, koska äiti heräilee yöllä vauvan kanssa. Mikä pakko se nyt olisi, aamupalat kun osaavat näköjään itse järjestää. 

Pistin kaksikon pihalle purkamaan energiaansa. Alkoi tavaroita lentelemään siihen malliin että otin aikalisän tähän kaaoksen hallitsemiseen. Nuorimmainen on vedellyt unta kuuppaan koko päivän, kyllä se välillä tossa nokkii ja hörisee, mutta jatkaa sitten uniaan. Kaksikko tosin vähän väliä käy kurkkimassa, että joko sais tulla sisälle. Nuo on kyllä niin innokkaita ulkoilijoita. Varsinkin, kun tarvitsee pukea. Toinen vietti eilen puolisen tuntia aikaa eteisessä, kun ei suostunut edes laittamaan housujen nappia kiinni, ei kuulemma osaa. Kerroin kohteliaasti, että en ehdi sitten koulun välitunneille herran housuja napittamaan, jolloin vastalause kuului, että "opettaja sitten laittaa". Okei, toivottavasti opettajalle maksetaan pukemispalveluista erikseen. Tosin kesä kun koittaa, on tämä ulkoiluongelma täysin päinvastainen, ei niitä saa pirukaan sisälle iltapesulle ja nukkumaan. 

Välillä tulee siis mietittyä erittäinkin tarkkaan, mikä sai meidät ryhtymään tähän uudestaan. Että kolmas lapsi, kun nuo kaksi koettelee urakalla. Pientähän tämä kuitenkin. Kolmehan on aika vähän, joillain voi olla enemmänkin. Mua jäi aikanaan vaivaamaan, että miltä tuntuisi hoitaa yhtä vauvaa. Pieni pelko oli siis alkuraskauden ajan tuolla takapuolessa, että jos tuleekin taas kaksi. Pieni helpotus oli kun yksi alien ilmestyi kuvaruutuun. Jes. Mä en niinkään koe kaksosia rasitteena, mutta yks kaks nelihenkisestä kuusihenkiseen perheeseen olis ollu liian suuri muutos. Olispahan ollu ainakin kokemusta, mutta siinä samassa rytäkässä olis menny auto vaihtoon ja olis tarvinnu alkaa miettiä tätä asumisratkaisua uudestaan. Talo on kyllä ihan tarpeeksi suuri, mutta huonesijoittelu olis vaatinu aivotoimintaa, jota tunnetusti ei ole raskausaikana, eikä vauvavuotenakaan vielä liiemmin havaittavissa.

Kaksosuudesta kun asiantuntevasti aina puhutaan, että "niistä on seuraa toisilleen". Kivaa. Jättebra. Mä kuitenkin koen tän asian vähän eri tavalla. Vaatteet. Ei tsäänssejä kierrättää isommalta pienemmälle. Vaipat tuplaten. Jos joku olis mulle tullu ehdottaa kestoilua noiden kohdalla, olisin vedelly korville. Korvikemaidot, safkat. Onneksi osaan itsekin keittää perunoita, ei tarvinnut purkkiruokaa tarjota. Selvää säästöä. Tuplakaukalot. Tuplaturvaistuimet. Tupla-sitä, tupla tätä. Ja kyllä, auto meni vaihtoon saman tien kun kaksoset syntyivät, koska ne tuplarattaat eivät mahtuneet silloisen auton konttiin. Okei, tässä puhuttiin nyt vain rahasta. 

Tuplaherätykset öisin. Kaksi kylvetettävää, kaksi ruokittavaa. Kaksi, jolle vaihtaa vaippaa. Kaksi puettavaa. Kaksi, jolle pitäisi tarjota syliä aina, kun pyytävät. Loppujen lopuksi meni siihen, etten tohtinut sylitellä kumpaakaan, etteivät vain saisi huomiota epätasaisesti. Mitä vanhemmaksi tulevat, sen haastavammaksi hoito muuttuu. Vauvavuosihan oli todella simppeli. 

Nyt, kaksi uhmaikäistä. Onpahan niistä sekunnin sadasosaksi aina seuraa toisilleen. Ja nyrkit puuttuvat jälleen peliin. Mutta ei, en olisi voinut kuvitellakaan, että vauva olisi saanut tulla yhtään aiemmin. Nyt oli sopiva rako. Ovat kuitenkin sen verran omatoimisia, että helppoahan tämä taas on. Nyt energiaa kuluu vaan niin pirusti näihin ainaisiin neuvotteluihin ja välienselvittelyihin, että olikohan tämä "lisäbonus" nyt sittenkään ihan harkittua?

Olihan se. Kaikki kolme niin vietävän rakkaita ja ihania lapsia. Omalla tavallaan. Koska ne on mun ikiomia, ja vähän toki miehenkin... Äiti ei vaan ihan aina jaksa :) Aika näyttää mitä noistakin tulee, jännityksellä odotan. Joka päivä tulee jotain uutta ja ihanaa ja ihmeellistä vastaan. On tuo lapsen mieli niin arvaamaton ja salaperäinen. Kun vaan itse muistaisi olla suurimman osan päivästä se aikuinen.