- Äiti tuothan meille sitten yllätyksiä kun käyt kaupassa? Mikä se yllätys on?

- En voi joka kerta tuoda yllätyksiä, synttärit on kesällä, pyytäkää sitten jotain kivaa. Eikä se ole yllätys jos kerron sen.

- No tuo sitten joku TOINEN yllätys!

YLLÄTYS. Voi kristus mikä sana (anteeksi uskovaiset). Yllätysmuna. Mun mielestä se voi tarkoittaa ihan mitä vaan. Sanokaa mieluummin pääsiäismuna. Tai sanokaa vaan että suklaata, jossa on lelu sisällä. Pojat siis haluavat joka kerta kaupasta sellaiset. Ihmekös tuo, jos niitä heti joulukalentereiden tilalle pinotaan hyllyyn. Sitten niitä saatanan kinderinippelinappeleita pyörii täällä pitkin kämppää. Ja niitä keltaisiasikavaikeeavatakääpiömunia, joista yksi sellainen tukki äsken mun upouuden imurin. Perhana että ketutti. Meillä juhlitaan pääsiäistä tasan sillä tavalla, että lapsukaiset tuovat todennäköisimmin hoidosta purkilliset ruohoa (nojoo, tiedätte kyllä, sitä rairai-merkkistä ihmekasvia, jota pitää napsia kahden päivän välein ettei se rehota), ja sitten syödään niitä suklaita, jossa on se YLLÄTYS. Jos niitä siis joku tänne vielä kehtaa tuoda, itse en vaivaudu enää (montaakaan kertaa). Tivolikin on tänä vuonna meidän perheessä asia, joka passataan. Penskat hurvittelivat viime vuonna mut vararikkoon, kun lähdettiin vaan "katsomaan". Tänä vuonna en kykene maksamaan "pelkästä katselusta", kun ovat kasvattaneet tuota omaa tahtoaan, osaan kuulla jo korvissani "mennään uudestaan". Koska olen taitava huijaamaan tonttu- ja pukkiasioissakin, niin tänä vuonna aion kertoa, että tivoli ei pysähdykään Riksuun vaan ajaa kovaa ohi... Eivät ne sitä täältä maalta näe...

Joo, ja heti kohta pääsiäisen jälkeen koittaa tuo vappu. Serpentiinisotkua ja ilmapallojen iloista pauketta. Meillä siis purraan foliopalloja myöten kaikki hajalle, joten sikakalliit autopallot jäävät tänä(kin) vuonna ostamatta ja keskitymme enemmänkin oleelliseen, eli katselemaan telkkarista ohjelmia ja juomaan simaa. Sekin on yks semmonen älytön traditio, pitäs olla nakit ja perunasalaatit (eikös just ollu uus vuos?) ja munkit ja simat. Tippaleivästä toinen apina tuumas että "tuota sotkua en varmana syö" joten ne jääköön ostamatta. Sitten luemme facebookissa kuinka kaikki toivottavat "Hauskaa Wappua" tuhannen päissään ja syövät ilmapalloja ja juovat nakkeja, sekä puhaltavat simaa ja sitä rataa. Ja uutisista näemme, kuinka 20-henkinen opiskelijaporukka ui vaatteet päällä suihkulähteessä, jossa seisovalla patsaalla on hassusti ylioppilaslakki päässään. Meidän perhe taasen lähtee sivistyneesti työväentalolle katselemaan kun poni kävelee läkähdyksissä ympyrää joku natiainen selässään. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...

Mutta ah, tuo juhannus, keskikesän juhla (tuleehan se vapun jälkeen, ettei nyt vaan olis jäänyt mikään juhla välistä?). Se on meikäläisen juhla. Lapset sitä eivät ehkä välttämättä niin odota, mut mulle se on sellanen asia, jota odottaa. Taitaa olla ainoat pirskeet, jolloin en ole KOSKAAN joutunut olemaan töissä. Ehkä siinä se suurin hohto. Muutoinhan se on ihan perussettiä, muksut juoksevat mökillä ympyrää, kokko palaa jossain järvellä ja sauna palaa selän takana. Ukot juovat rovion loimussa kosanderia ja ämmät taluttavat miehiä koisimaan. Joka paikkaan on köytetty koivun raatoja jotka antavat oman haasteensa muutenkin vaikeakulkuiseen mökkimaastoon illan hämärtyessä. Mutta se on kesä. Ja loma. 

Että siinä meille juhlaa taas kerrakseen. Istun tässä työpöydän ääressä kuin mikäkin kliseinen elokuvablogisti. Silmälasit nenänpäällä, lökäpöksyt jalassa (ajakoon flanellipyjaman virkaa), jalat jooga-asennossa, yölamppu päällä läppäri sylissä. Vain lyijykynä puuttuu suupielestä, mutta tukka on yhtä sekaisin kuin tv:n draamasarjoissa. Mä olen niin koukussa tähän naputtamiseen. Tosiasiassa yritän vaan hieman siirtää duuneja, jotka on kuitenkin pakko tehdä, ja ihan omaa tyhmyyttäni tässä istun koska tää olis ainoa mahdollisuus tällä viikolla tehdä asioita ilman isompia muksuja. Kiristelen sitten illalla pinnaa sokerimassan ja kahden innokkaan leipurin kanssa... Siistiä.