Joo. Tämä ei ole vale. Testatusti ja todistetusti mun älykkyysosamääräni oli 148 vuonna 2005. Mensa - tuo mystisten nerojen valtakunta. Amiston kolmannella luokalla sain eteeni nivaskan paperia. Kysymyksiä oli vajaa sata, ja aikaa puoli tuntia. Oikeista vastauksista sai pisteitä, vääristä menetti pisteitä. Tyhjästä vastauksesta sai plusmiinusnollat. Mä jätin kolme tehtävää tekemättä, ja viisi, kuusi tehtävää tais mennä hutiin. Tiedättekö, niitä kuvia jonossa kaksikymmentä, ja piti veikata seuraava kuva, mihin suuntaan mikäkin nuoli osoitti. Opettajan piti tarkistaa toistamiseen mun paperit, koska ei ekalla kerralla uskonut. 

Kerron totuuden. Veikkasin about 20 kuvaa ja meni vahingossa nappiin. En mä niitä tiennyt, mutta riskejä kannatti ottaa. Koska sainhan mä nyt elämässäni yhden meriitin lisää, mitä kertoa lapsenlapsille. Mensan testistä sikavitunhyvä tulos. Mulla ei juuri muuta kerrottavaa ole. 

Mitä nuo älykkyystestit meistä kertovat? Ei yhtään mitään. Tein tänään huvikseni jonkun mensan nettitestin. Mun älykkyysosamäärä on laskenut yhdeksässä vuodessa 127:n. Apua. 30 kysymystä, joista puolet oli hepreaa, mutta vastasin ainakin keskivertoälykääpiötä paremmin, koska mulla on ollut pelionnea ennenkin, ainakin kenossa. Yhdeksän vuoden päästä mun ÄO on laskennallisesti 106. Ja siitä yhdeksän vuotta eteenpäin, niin ÄO on 85. Siitä vielä samat lisää, niin olen lähes aivokuollut. Taidan olla kuollut noin jo silloin muutenkin. 

Pisti mietityttämään, että olenkohan mä oikeesti noin fiksu ja filmaattinen, mitä tää testi mulle todisteli. Joo, tuli paljonkin koulumuistoja mieleen. 

Entistä luokanvalvojaa piti juoksennella karkuun koulun käytävillä, kun kuukausiraportti oli allekirjoittamatta. Eipä sitä juuri tohtinut vilautella porukoille, kun joka toinen päivä oli poissaoloa. Soitteli ne sitten kotiin sieltä kun aloin olla huolestuttava teini. Ei vaan huvittanut. Ruotsinmaikka kysyi viimeisellä kevään tunnilla, että mitä tehdään, ja vastasin että katotaan videoita. Opettaja tuskastui ihan tosissaan, ja tiuskaisi minulle, että mun ei ole paljon vara tulla elokuvia vonkaamaan noin niinkusta viimeselle tunnille, kun neljä edellistä kertaa olen ollut poissa. Yläasteen köksänmaikka kysyi multa viimeisellä tunnilla, mihin olen hakenut kouluun. Kun vastasin, että kokiksi aion, hän naurahti, ja totesi, ettei mun todistuksella. Olihan se totta, että kyllä vitutti perjantaiaamuisin herätä kasiksi keittelemään perunoita, joten jätin useimmiten väliin, ja äipälle huijasin, että koulu alkaa vasta klo 12 tänään. Ei se yläasteen keskiarvo päätä huimannut, vajaa kasin luokkaa, ehkä eniten siksi ettei juuri läsnäoloa kertynyt. Ysiä vilauttelivat vain äidinkieli, matematiikka, fysiikka ja kemia, muut numerot olivat kutosta ja seiskaa.

Että joo, ei se yläaste musta ainakaan kovin järkevää tehnyt. Mut amistossa tosiaan skarppasin. Lähinnä opettajien riemureikää nuoleskelemalla sain ihan mukiinmeneviä numeroita. Voi olla, että toki teinkin jotain numeroiden eteen, mutta nehän nyt oli vaan numeroita.

Amiston ranskan tunneilla taisin olla ainoa, joka oli lukenut kieltä aiemminkin. Opettaja kysyi minulta pari tarkentavaa kysymystä mun kielitaidosta, ensimmäisenä, tiedänkö mikä on "chatte". Ja koska sivistyneesti en halunnut kirota, vastasin, että "naaraskissa", ope oli täysin vakuuttunut ja kantoi mulle jo ekalla tunnilla kasan lisätehtäviä kun muut opiskelivat kertomaan ranskaksi, keitä he olivat. Tarkensin myös, että tiedänpä toki mikä on "merde", ja opettajan mukaan olin täysinoppinut, hyvä ettei osoittanut ovea ja sanonut että pidä loppupäivä vapaata. HAH! Kaksi sanaa, mitkä kaivertuivat yläasteella takaraivooni ja syvälle, olivat siellä edelleen. Mitäpä muutakaan kuin vittu ja paska. Ja joo, sen aikainen opettaja ei ihan suoranaisesti niitä opettanut, vaan ihan täysin oma-aloitteisesti opiskelin.

Ruotsin tunnilla en ihan ehkä juuri ajatellut, mitä opettajalle suustani päästin, kun hän ikkunasta ulos katseli. Kysyin, onko hyvännäkösiä miehiä siellä. Lähinnä itseäni ajatellen kysyin, kunnes myöhemmin hokasin, että opettajamme taisi olla homoseksuaali, ihan niin kuin ruotsin opettajista nyt aina ekana tulee mieleen. Miesopettaja ei tykännyt musta sen jälkeen, joten sain ruotsista vaan nelosen, vaikka kuinka olin aktiivinen tunnilla. Ja ei, en osaa ruotsia tänä päivänäkään puhua. Ymmärrän kyllä, en puhu. Vähän kuin englanti. Ymmärrän, en puhu, ainakaan kovin sujuvasti. Ranskaa en edes ymmärrä. Silti sain siitä amistossa numeron viisi, koska tiesin sen mitä pitikin.

Okei. Olen mä ollut joskus ihan fiksukin. Kyllä mä olen aina äidinkielessä pärjännyt. Olen aina ollut kova kirjoittamaan. Mutta en mä edelleenkään tiedä, miks mun päässä soi loru "ines, ela, il, ades, abla, al". Ne on jotain muotoja jostain. Ei hajua. Matikka oli mun intohimoni, mutta jos nyt joku nykäsis yläasteen kirjat levälleen nenän eteen, niin tuskinpa osaisin. Ei oo tarvinnu osata. Kemia. Öö, muistan, kun tehtiin salmiakkia ja että se oli hyvää, mut en tiedä mitä siihen tarvittiin. Jotain pulloja ja happoja. Fysiikka... Nyt en ihan tarkalleen ottaen tiedä, mitä se edes meinaa. Eiku joo, fysiikka on muuttumatonta, kemiassa kaikki muuttui. Niin muistelen. Mut ei sitten muuta käryä, en ole tarvinnut. 

Että miks siellä koulussa nyt käydäänkään? Lasketaan kaavioita, äännetään vokaaleita ja konsonantteja, soitetaan ukulelea, juostaan cooperin testi, tehdään ristipistoja, mietitään miks Napoleon oli kääpiö, huudetaan Heja sverige! Fak. Ei jäänyt mitään päähän. Ei edes amistosta. Mulla ei oo käryäkään, mikä on chateaubriand. Mutta silti mä pärjään. Että jos joku mulle vielä väittää että mensa on neroille, niin kukkua kanssa. Olen oittilainen kolmen lapsen äiti, tavallinen riviköksä ja mulla on ihan tavallinen suomalainen mies. Mun kaksikosta toinen ei kuulemma tule olemaan matemaattisesti lahjakas, koska ei osannut tehdä tornia mallista, ja toisella oli ongelmia koskettaa toisella kädellä nenänpäätä ja pitää samalla toista kättä vaakatasossa. Se kertoo, että ei ole kovin sporttinen kaveri. Mä en tiedä, pitäskö mun huolestua. Teen seuraavaksi nettitestin siitä, onko mulla adhd.