Iines Ankka latasi youtubesta "nuolemunkorvaa"-balladin. Hessu Hopo tykkäsi käyttäjän Roope Ankka tilapäivityksestä. Minni Hiiri oli vaikeasti selitettävässä parisuhteessa Mikki Hiiren kanssa. Roope Ankka merkitsi kuvan itsestään. Tupu, Hupu ja Lupu lisäsivät elämäntapahtuman vuodelta 1937, jolloin muuttivat Aku-sedän luokse. 

Niin. Kuinka syvällistä. Itsehän latasin aamusta iltaan kuvia ja videoita mun jälkikasvusta, kun mulla ei juuri muuta asiaa ollut. Sitten kaikki tykkäsivät niistä, ja kommentoivat "voi kuinka ihania". Vieläkin syvällisempää. Ja sithän mä hokasin. En tee facebookilla yhtään mitään. DELETE. 

Kaksi päivää olen saanut siis nauttia ihan hiljaa itsekseni maailman parhaasta seurasta. Eli itsestäni, ja lapsistani. Ja miehestäni. Mä en nyt vaan liiemmin kaipaa enää näitä wannabe-kavereita, joiden kanssa nyt vaan satuttiin facebookissa tykkäämään vuoron perään jomman kumman kuvista. Mä luulen, että 186 facebook-kaveristani n. 160 ei edes huomaa, että olen poistunut. Loput onkin sukulaisia, joita näkee muutenkin. 

Se siitä lärvikirjasta. Pärjään kyllä. Mä soitan jos on asiaa. Ja jos en jollekin soita, se vaan tarkoittaa sitä, ettei ole asiaa. Se on vaan niin saatanan jännää, että vaikka kaikilla on ne jumalattoman upeet IPhonet ja pelit ja pensselit, niin kukaan ei tosiaan tiedä miten älypuhelimella soitetaan. Siks mulla ei ole älypuhelintakaan. Mä osaan käyttää tota mun Doroa silloin kun on tarvis. Mut siis joo, turhat jaarittelut sikseen, mulla on tärkeämpääkin tekemistä päivisin kuin juoruta puhelimessa tai facessa.

Kuten esimerkiksi voin ilokseni todeta, että mun lapset osaavat sittenkin aina välillä olla todella sivistyneitä ja hyväkäytöksisiä. Ne tarvii vaan mun aikaani. Ei sitä, että huutelen läppäriltä niille neuvoja, kuinka pukeutua pihalle. Ero siinä, puhunko silmätysten vai karjunko seinien läpi, on merkittävä. Ne kuuleekin, jos niille puhuu normaaliäänellä. Useimmiten ymmärtävätkin. Ei niissä ole siis mitään vikaa. Mä olen aina välillä miettinyt mikä mättää, kun eivät tajua 180 desibelin voimakkuudella esitettyä komentoa.

Mä alan siis pikkuhiljaa oppimaan, mitä äitiys on. Paras palkinto tulee, kun kaksi tulee ja halaa. Ihan kesken leikkien. Ja tuo kolmas tyyppi hykertelee ja nauraa. Mustakin on tullut ihminen, ihan kiva mutsi.

Mulla menee siis ihan hyvin. Mä toivoisin sitä samaa mun ihan läheisimmille kavereille. Se on kai sama kirjoitanko siitä täällä, vai facessa. Lukee ketä lukee. Kommentoida voi laatikkoon, vain "tykkää"-nappula puuttuu. Yhdelle toivon onnea odotukseen, toiselle onnea talokaupoille. Kolmannelle ennen kaikkea onnea yritykseen, neljännelle ihan vain onnea kaikkeen mahdolliseen. Viidennelle onnea sinne, kuudennelle tänne. Ja niin edelleen. Kunpa vaan ihan kaikilla vois olla hyvä mieli. 

Tää on ihan silkkaa paskaa verrattaen aiempiin bloggauksiin. Mä vaan oon niin onnellinen, että tukehdun kohta hattaraan. Rauhaa ja rakkautta kaikille. Unohtakaa viina, menkää töihin, älkää eläkö yli varojenne. Hoitakaa itseänne, kavereitanne, kumppaneitanne, kaikkia ihmissuhteitanne. Ilman facebookkia mieluusti. Se on teennäistä paskaa huomata, että taas 150 "mukatuttua" on onnitellut sinua merkkipäivänäsi vai sen takia, että facebook muistuttaa siitä. Onni on saada tekstiviesti niiltä, jotka oikeasti muistaa ja haluavatmuistaa. Tosin voihan olla, että hekin onkivat tiedon facebookista. 

Poistukaa sieltä naamakirjasta, ja eläkää niin kuin ennen vanhaan. Silloin oli Kiss Chat, irc-galleria ja risuaita. Nykyään on vaan Twitter, Instagram, Facebook ja hashtag. Mutta silloin ei ollut älypuhelimia eikä tabletteja, ja puhelin soi ainakin kerran päivässä.

Puhukaa ihmisille. Se tekee hyvää. Saatatte muuten unohtaa sen taidon. Nähkää toisianne kasvotusten, ei ladattujen kuvien voimin. Käykää pihalla, siellä on raitista. Hymyilkää toisillenne, älkääkä viljelkö niitä vitun hymiöitä, ne on rasittavia. Saa suuttuakin ihan aidosti, ei tarvitse klikata sitä omenanpunaista kiehuvaa lärviä siihen kuvaruutuun. Olkaa IHMISIÄ älkääkä mitään saatanan idiootteja. 

Olen puhunut. Ai mikä ärsyttää?