Hui. Tajusin just, että kai mullakin joku kriisi on. Paha. Ne kaksi rääpälettä, jotka mahtuivat syntyessään kyynärtaipeen ja kouran väliin. Ne meni jo kouluun. MUN LAPSET ON VANHOJA! Minä en. Ne on tajunneet sen itsekin.

Kulkevat kouluun ihan itsekseen. Sanan jokaisessa merkityksessä. Iskä saattoi ekana päivänä, mutta tulivat omin nenineen kotiin. Siitä eteenpäin ovatkin lähteneet vuoron perään, kun neljälle päivälle viikosta sattui eri lukujärjestykset ja aikataulut. Ei probleemaa.

On puhelimet. Niillä haluttais soitella joka paikkaan. Muuta reppanat ei pysty niillä tekemään. Eliminoin jo heti alkuunsa pokemonin metsästyksen, ja tilasin niille synttärilahjaksi vähemmän älykkäät puhelimet. Tosin isukki antoi molemmille omat kuulokkeet, jolla voi kuunnella puhelimesta radiota. Se oli hauskaa. Molemmilla napit korvilla ja nytkyivät minkä lie kanavan tahtiin. Jaksoivat kymmenen minuuttia, sitten vetäytyivät omiin hommiinsa,

On uudet kaverit. Eipä noita kotona juuri koulun jälkeen ole näkynyt. Läksyt käydään tekemässä, sitten lähdetään huitelemaan. Se on hyvä asia. Sekä lapsille, että mulle. Mä pystyn jopa lukemaan lehteä kun apinat ovat reissuillansa. Tosin nyt kun on ne hienot puhelimet, niin niitä ei ihan aina muista ottaa mukaan. Onneksi kellot ovat ranteessa, ja ovat olleet kiitettävästi oman tontin rajojen sisäpuolella just tasan eikä melkein sovitusti.

On Nintendo. Ja Batman-pelit. Ja kun ne ovat käynnissä, ei mukelot nä eikä kuule mitään. Tätä jatkuu yhtä soittoa lähes puoli tuntia päivässä noin kerran viikosa. Ei juurikaan ole tarvinnut puuttua. Silloinkin luen lehteä, tai teen jotain muuta huvittavaa.

On smart-televisio. Ja youtube. Sieltä katsellaan pari jaksoa näön vuoksi muumeja pikkuveljen pyynnöstä. Sitten katsotaan pari jaksoa dubattuja muumeja. Ja nauretaan vietävästi, kun Haisulilla on krapula, Muumipeikolla ei. Siinä kohtaa yleensä ajan kersat pihalle ja nauran sisäisesti hassuille muumeille. Youtube-kielto viidettäsadatta kertaa.

Kun ne ei tarvitse mua mihinkään. Paitsi ruuanlaittajaksi, sekin alkaa olemaan kohta hanskassa, kahvinkeittoa ollaan nyt harjoiteltu kovin ja tänään olikin jo pannu kuumana kun tulivat herättämään. Pieni vauvakin on valitettavasti siinä elämänvaiheessa, että "minä itse". Kaveri kaivaa jääkaapista tarvittavat eväät ja riisuu itse märän vaippansa, pukee ja menee pihalle ennen kuin silmät ovat kunnolla auki. Ei ole siis harvinainen näky, jos kirmaan tukka pystyssä yöhousut jalassa pitkin pientareita pienen miehen perässä. Pentu leikkais varmaan nurmikonkin jos antaisin.

Kaikenkaikkiaan mulla on aikaa tänä päivänä myös itselleni, ja talon kaikille käynnissä oleville ja tuleville remonteille. Kotona olen siis vankina, mut ei se haittaa. Täällä alkaa olee just tasan ruuhkavuodet ohi. Kippis meitin omatoimisille lapsille ja rauha mulle!