keskiviikko, 5. lokakuu 2016

Uhopullia ja lankarullia

Se on hieno laji tuo kuivaksi opettelu. Pisti mietityttämään, kun istuin tänään viidettä kertaa nukkumaanmenon jälkeen pikkuherran kanssa potalla (jätkä istui, mä nuokuin pytyn päällä puoliunessa). Lusikallinen kerrallaan, mutta tuli. Sitten taputettiin. Kohta mennään taas. Tätä rallia kestää loputtomiin. Välillä toki tulee jano, että pääsee pissalle uudestaan.

Kaveri on alkanut vaatimaan mitä erikoisempia tavaroita pottailuhetkeen. Ennen riitti yksi kirja, nyt niitä on vessassa hyllyllinen, on pupu, on turtlesit, on autot. Miten musta tuntuu että apinaa koijataan oikein urakalla? Äh. Niitä leluja on sängyssä samanmoinen satsi. Pääasia että viihtyy.. no ei. Kyllä se stoppi tulee aina viimeistään kymmenennen kerran jälkeen. Oon koittanu olla tiukkana. Aina ei onnistu. Paitsi näköjään tänään, poju kiljuu kitarisat oikosenaan "käy muumilaaksoon", joten kyllä se kohta hiljenee. Leppoisa unilaulu.

Aamulla siis luvassa sangen väsynyttä läppää. Puen itse. En halua pukea. En halua hoitoon. En halua kotiin. Haluan leikkiä kavereiden kanssa. En halua kavereita. Haluan nukkua. En halua. 

Ovet avataan itse. Teeppä se ennen uhmarooperttia niin sekunnin sadasosassa poika makaa lattialla ketarat oikosenaan ja karjuu kurkku suorana. Välillä ei huvita avata ovia. Mutta jos joku muu avaa sen, alkaa sama raivari. Sitten palataan lähtöpisteeseen. Riisutaan vaatteet ja heitellään pitkin seiniä. Halutaan pukea, ei haluta. Avaa itse ovi, minä avaan. 

Yritä siinä kiireessä nyt selvittää 2,5-vuotiaalle, että äitiä odottaa töissä 50 vihaista ja nälkäistä setää jos äiti myöhästyy, joten pukeminen on usein vähän sinne päin ja jos takki ei ole kiinni automatkalla ni ei oo ihan justiinsa. Toisinaan mennään ilman kenkiä. Hoidosta on hyvä kadota alta viiden minuutin, muuten menee turhaksi lepertelyksi eikä sieltä pääse ikinä pois. Meillä on illat aikaa halia. 

Isommillakin menee kivasti. Ovat valppaita partiolaisia jotka leikkivät toisinaan metsässä sytkäreillä. Naapuri tossa just aiheesta ilmoitteli... Kaikki on ihan perseestä ja äiti ja iskä idiootteja kun ei ikinä ehdi tekemään mitään kivaa eikä saa leikkiä kavereiden kanssa ja aina pitä vaan tehdä läksyjä ja pitää pihalla pipoa ja takkia. Joo, okei, just tällä viikolla, on eka ihka oikea kotiaresti päällänsä, ja käytöksen perusteella jatkuu jouluun (2020) saakka.. Okei, tänään oli jo kolmas päivä sillä poikkeuksella, että harrastuksissa saa käydä, mutta muuten kotona. Olivat jo lähestulkoon ihmislapsia, kilttejä ja sivistyneitä, silleesti, että meinasin jopa jo huomenna antaa asian olla, MUTTA kun nukkumaanmenon aika koitti niin alkoi se juokseminen ja kiljuminen ja pikkuveljen villitseminen, tais pari ärräpäätäkin taas lentää kun komento kävi hammaspesulle. Aresti jatkuu siis huomenna. En oikein tiedä mikä noihin tehoaa, mutta kaikki keinot on sallittuja sodassa ja rakkaudessa. 

Ja joo, apinat on apinoita, yritän takoa sitä päähäni joka päivä. Ei vaan mene jakeluun. 

 

lauantai, 10. syyskuu 2016

Arjen pieniä iloja

Niin vain arki koitti ja isäntä päätti kunniakkaan urakkansa kotiäitinä, ja palasi takaisin töihin neljän kuukauden savotan jälkeen. Mini-ihminen marssi maanantaina muina miehinä hoitoon, tosin tiistai-aamuna jo ilmoitti ettei aio lähteä, että nukkuu koko päivän. Vartti meni herätessä (minänukunnytenhalualeikkiäkaveleidenkanssamenepois), toinen mokoma vaatteita pukiessa (koskaminäitemenemuuallepoiseionnistupeekele), ja kolmas samanmoinen autoon lastatessa (eiautamenenitseeionnistupeekele). Hoidon pihassa pikkupiru ei suostunut tulemaan autosta pois, mutta heti kun näki tutun hoitajan menevän ovesta sisään, marssi tomerana perään, tökkäsi tädille kirjan kouraan ja sanoi että "luetaas". Sama toistui kolmantena, neljäntenä, ja viidentenä hoitopäivänä. Eli ihan hyvin.

Vaan mitäpä isommat apinakset. 

Sääntö numero 1: Soittavat, kun lähtevät kouluun, ja soittavat, kun tulevat kotiin. 

Eipä ole paljon soiteltu. Ja kun yrittää soittaa jommalle kummalle, ei kukaan vastaa. No, opettaja varmaan olis jo soitellu, jos eivät olisi kouluun ilmaantuneet. Aamulla kyllä soittelevat huvikseen ihan muissa merkeissä, samaten iltapäivällä. Saako mennä sinne tai tänne, voiko syödä sipsejä, missä penaali on, missä takki on... Toinen sankari on ehtinyt koulutaipaleensa aikana jättämään n. 10 kertaa penaalinsa kouluun, samaten läksykirjat, hukassa on vielä yksi huppari. Liikkahousut ja takki ovat sentään löytyneet.

Sääntö numero 2: Koulusta suoraan kotiin, ensin välipala, sitten läksyt

Enpä tiedä. Kotiin kun tulen, niin maito on yleensä sen verran lämmintä, että se on seissyt todennäköisimmin pöydässä jo aamusta asti. Reput on levällään, kirjat pitkin lattioita. Läksyjä ei oo voinu tehdä, koska penaali jäi kouluun. Ihan varteenotettavia selityksiä. 

Sääntö numero 3: Meille ei tule ketään kaveria, ennen kuin vanhemmat ovat kotona

Ketä näitä nyt oli, Matti ja Teppo, Seppokin kävi, Jonna ja Erin kikattelivat nurkan takana kun ajoin autolla pihaan. Kysyttäesä, miten pikkuveljen auto on hajonnut, oli yks iso poika Tero oli kuulemma kävellyt heidän perässään kotipihaan saakka ja tullut hajottamaan auton. Joopatijoo. 

Sääntö-Suomi ja natsimutsi. Säännöt on tehty rikottaviksi. Puhelimet ja avaimet sentään ovat tallella, ja lapsetkin ovat ehjiä. Ehkä se tästä. Oppivatpahan ainakin ehkä jotain, kun heti ekana päivänä läksyjen jälkeen marssivat pihalle leikkimään, ja pam, ovi kiinni. Lukkoon. Juu, on ne avaimet siellä sisällä. Jes. Ehkä olis aika vara-avaimelle. 

Mut on nuo kakarat vaan niin isoja pieniä. Äkkiäkös ne tuolla painelevat pikkuteillä mopolla poliisia karkuun. Mulla on kova luotto...

lauantai, 20. elokuu 2016

Ikäkriisi

Hui. Tajusin just, että kai mullakin joku kriisi on. Paha. Ne kaksi rääpälettä, jotka mahtuivat syntyessään kyynärtaipeen ja kouran väliin. Ne meni jo kouluun. MUN LAPSET ON VANHOJA! Minä en. Ne on tajunneet sen itsekin.

Kulkevat kouluun ihan itsekseen. Sanan jokaisessa merkityksessä. Iskä saattoi ekana päivänä, mutta tulivat omin nenineen kotiin. Siitä eteenpäin ovatkin lähteneet vuoron perään, kun neljälle päivälle viikosta sattui eri lukujärjestykset ja aikataulut. Ei probleemaa.

On puhelimet. Niillä haluttais soitella joka paikkaan. Muuta reppanat ei pysty niillä tekemään. Eliminoin jo heti alkuunsa pokemonin metsästyksen, ja tilasin niille synttärilahjaksi vähemmän älykkäät puhelimet. Tosin isukki antoi molemmille omat kuulokkeet, jolla voi kuunnella puhelimesta radiota. Se oli hauskaa. Molemmilla napit korvilla ja nytkyivät minkä lie kanavan tahtiin. Jaksoivat kymmenen minuuttia, sitten vetäytyivät omiin hommiinsa,

On uudet kaverit. Eipä noita kotona juuri koulun jälkeen ole näkynyt. Läksyt käydään tekemässä, sitten lähdetään huitelemaan. Se on hyvä asia. Sekä lapsille, että mulle. Mä pystyn jopa lukemaan lehteä kun apinat ovat reissuillansa. Tosin nyt kun on ne hienot puhelimet, niin niitä ei ihan aina muista ottaa mukaan. Onneksi kellot ovat ranteessa, ja ovat olleet kiitettävästi oman tontin rajojen sisäpuolella just tasan eikä melkein sovitusti.

On Nintendo. Ja Batman-pelit. Ja kun ne ovat käynnissä, ei mukelot nä eikä kuule mitään. Tätä jatkuu yhtä soittoa lähes puoli tuntia päivässä noin kerran viikosa. Ei juurikaan ole tarvinnut puuttua. Silloinkin luen lehteä, tai teen jotain muuta huvittavaa.

On smart-televisio. Ja youtube. Sieltä katsellaan pari jaksoa näön vuoksi muumeja pikkuveljen pyynnöstä. Sitten katsotaan pari jaksoa dubattuja muumeja. Ja nauretaan vietävästi, kun Haisulilla on krapula, Muumipeikolla ei. Siinä kohtaa yleensä ajan kersat pihalle ja nauran sisäisesti hassuille muumeille. Youtube-kielto viidettäsadatta kertaa.

Kun ne ei tarvitse mua mihinkään. Paitsi ruuanlaittajaksi, sekin alkaa olemaan kohta hanskassa, kahvinkeittoa ollaan nyt harjoiteltu kovin ja tänään olikin jo pannu kuumana kun tulivat herättämään. Pieni vauvakin on valitettavasti siinä elämänvaiheessa, että "minä itse". Kaveri kaivaa jääkaapista tarvittavat eväät ja riisuu itse märän vaippansa, pukee ja menee pihalle ennen kuin silmät ovat kunnolla auki. Ei ole siis harvinainen näky, jos kirmaan tukka pystyssä yöhousut jalassa pitkin pientareita pienen miehen perässä. Pentu leikkais varmaan nurmikonkin jos antaisin.

Kaikenkaikkiaan mulla on aikaa tänä päivänä myös itselleni, ja talon kaikille käynnissä oleville ja tuleville remonteille. Kotona olen siis vankina, mut ei se haittaa. Täällä alkaa olee just tasan ruuhkavuodet ohi. Kippis meitin omatoimisille lapsille ja rauha mulle!

 

 

 

 

  

 

 

 

 

 

 

lauantai, 28. toukokuu 2016

Keinutaan

"Äiti, oliksä OIKEESTI Antti Tuiskun keikalla? MIKS?"

No olin! Kohta 7-vuotiaiden apinoiden silmissä olen nolo. Tosi nolo. 

Ipanat kuuntelee Robinia ja Keekkiä. Oikeestaan tietävät molemmilta ainakin yhden biisin. Kerroin, että pienempänä kuuntelivat ihastuneena Jenni Vartiaista. Eivät tunnustaneet. Uhkasin näyttää videomateriaalia, jos eivät lopeta mun kiusaamista. Antti on ihan jees, ainakin yks biisi. Lähdin keikalle, että pääsin edes yhdeksi illaksi tekemään jotain, millä voi nollata aivot. Nollasin. Aamulla puol neljä kontaten kotiin ja seuraava päivä meni nukkuessa sikeästi siihen asti, kunnes nuorin termiitti istui mun naaman päälle kakkavaippoineen.

Kyllä sitä vaan siintää silmissä kaiken maailman menot. Ensisijaisesti toki tenavat ovat luetelleet koko mun kesälomaohjelman aika a:sta ö:hön. Tarvis mm. käydä Korkeasaaressa ja HopLopissa, Lintsillä, Särkkiksessä ja Tykkimäessä. Sitten mennään elokuviin ja serkuille Hämeenkoskelle. Sit mennään veneilemään ja onkimaan ja käydään laivalla. Ja mökillä ollaan yötä kolme viikkoa. JA sit pidetään kaverisynttärit ja sit erikseen sukulaisille ni saa enemmän lahjoja. 

Tarkotus toki oli isännänkin kanssa viettää laatuaikaa ihan kahdestaan, mut mun kalenteri näyttää siltä, että noista menoista ku selvitään, tarvii ensin ottaa viel pari viikkoa palkatonta ton virallisen loman kylkeen, ja sit ehkä viel se viikko, JOS aiotaan ukon kanssa tehdä jotain keskenämmekin. En tiedä vaan kestääkö budjetti. 

Käytiin me isukin kanssa muistaakseni vuonna 2013 syksyllä Flamingossa, oli kai 1-vuotis-hääpäivä. Olin kyllä tuolloin aika lihava, joten päivä kun lilluttiin altaassa ja illalla käytiin syömässä, meni loppuaika hotellissa nukkuessa. Että vois kai sitä harkita, jos johonkin kahdestaan ehtis suunnata. Jos ei ehdi, niin ei kai sitä nyt ihan joka vuosi tarvitse...

Sosiaalinen elämä kiinnostais kyllä aika tavalla, mut sitä nyt just ei ihan ole. Olis, jos jaksais. Mökille nippa nappa jaksaa ajaa, ja rentoutumaan pääsee heti illalla kympin aikaan, kun muksut on unessa. Kotona pääsee vähemmällä, kun yleensä kasin maissa on rauha maassa. Siksi mielellään ollaan kotona. Kaiken maailman remontit taas siintää mielessä, yksi operaatio tänä vuonna saatiinkin jo päätökseen, vielä olis ainakin kolme projektia edessä. Ja niin, olohuone, jos ehtii joulun pyhinä. 

Silti meidän elämä on aika kivaa. Ei ainakaan voi valittaa tekemisen puutteesta. Tekemistä on. Kyllä me ehditään sitten kahdestaan, kun noi muuttaa kotoolta pois. Ei paniikkia, enää about 16 vuotta ku nuorimmainen lähtee ehkä maailmalle, ellei päähän pälkähdä tehdä lisää apinoita. Tuskin.

Tultiin pari tuntia sitten mökiltä kotiin. Autossa radiosta tuli Antti Tuiskua. Kaksoset osasivat ulkoa biisin sanat. "Miks äiti tossa sanotaan että lasten silmät pitää sulkea, kyllähän lapsetkin saa nähdä kun toiselta pyydetään anteeksi". Niin. Enpä kommentoinut. Isi selittää sitten aikanaan... Noloja kakaroita.

 

 

 

 

 

lauantai, 21. marraskuu 2015

Kupla sanoi poks.

Selailin tuossa viime vuotisia lätinöitäni. Suuri kupla. Joo, ei tarvinnut edes itse puhkaista. Viime jouluna kun pukki könysi sisään lumituiskun uumenista, tokaisi toinen apina sadasosasekunnissa, että toihan on L-eno! Se siitä. En muista koska olisin viimeksi ollut niin huojentunut. Enää ei tarvitse valehdella. 

Niin no. Olenkin sen jälkeen saanut kuulla kunniani, että jos en säästä täksi jouluksi tarpeeksi rahaa lahjoihin, saan itse risuja. Ei jäänyt epäselväksi lapsukaisille, kuka ne lahjat oikeasti toimittaa. On tullut pyyntöjä viitaten turtles-taloon, robotteihin, ja kaikkiin muihin yhtä halpoihin leluihin. Kavereillekin ovat autuaasti jakanut tietämystään - uskoksä oikeesti muka joulupukkiin, sehän on meidän eno!

Pienimmälle tuskin esittelemme siis tänä vuonna pukkia. Sai jo snadin raivokohtauksen HopLopissa pari viikkoa sitten, kun ruuhkaparta tuli möykkäämään nenän eteen. Ei digannut äijästä ollenkaan. Ja sitä paitsi, isommat nauttivat siitä suunnattomasti, että saavat pilata toisen ilon. Ei siis pelkoa, että meidän kääpiö tulis koskaan uskomaan joulupukkiin, joten se asia on taputeltu meidän jouluperinteistä pois.

Joulusta puheenollen, meille se hyökkäsi tänään ensilumen mukana. Jos en jo viime kerrasta oppinut, niin tämän vuotisen pipariepisodin jälkeen saatan jo ensi vuonna muistaa, että ei, meidän lapset eivät ole kiinnostuneet piparien leipomisesta. Eivätkä edes syömisestä. Vain raaka taikina ja sokerimällillä pelleily on meidän lasten heiniä. Ensi vuonna siis ostan paketin valmiita pipareita ja tursotustuubin, niin ovat onnellisia. On niin kiva pursotella pipariukoille räkää ja kikkeleitä ja kakkaa. 

Kakasta tuli mieleeni, että tällä viikolla sitä vyöryi yli äyräiden meidän paskahuussista. Yks kaveri oli kylässä ja sai hepulin, kun kävi vetämässä vessan - näytti ikäänkuin bajamajalta kolmannen festaripäivän jälkeen. Tukossa mikä tukossa. Ei saatana. Isäntä sitten urheana kävi ongella, ja kappas, no mikäpä muu kuin wc-raikastin löytyi putkenmutkasta. Kiitos vauva, oli jälleen mukava jekku. Vessa toimii taas ja vastedes pöntön reunalla ei killu mikään niin kauan, ennen kuin nuorimmainen ymmärtää, ettei ihan kaikkea pysty vetämään viemäristä alas. 

Joulupukilta toivon kärsivällisyyttä, pitkää ikää ja helvetisti lapsilukkoja joka oveen ja pöntönreunaan. Aamen.

  • html

    weblink_small.jpg