Otin aamulla muutaman osuman. Juu, ei ole hyväksyttävää mätkiä ketään eikä mitään, tätä ollaan tolkutettu tenaville. Varsinkin olisi oikein mukavaa, jos ei äitiä hakattaisi.

No kun ei haluta hoitoon.

Okei, mistä moinen, onko siellä sattunut jotain?

Ei kun tulee äitiä ikävä.

Murruin. Soitin hoitoon, ettei pojat tule tänään. Myönnettäköön, eilisilta oli tahtojen taistoa kaikin puolin, yritin olla olematta hirviö joka koko ajan säksättäisi kaikesta turhasta. Pieleen meni. Päivä oli ollut raskas, hoidossa oli "leikkiristiäiset" ja nukkevauva sai nimekseen "Arrakandsa". Erikoinen nimi. Pappi oli kuulemma saman niminen. Epäilin, mutta jos pojat niin sanoo, niin onhan se asia niin. Hoidossa oltiin myös syöty velliä, kanaa ja riisiä ja kiisseliä. Toi on hirveen usein toi sama ruokalista, mitä nyt olen kuunnellu. Siksi meillä ei ole kotona noita ruokia yleensä, kun hoidossa niitä syödään kuulemma joka päivä. Muuta siellä ei juuri tehdä, ainakaan toisen pojan mielestä. Syödään vain. Ja nukutaan. 

No ei eilen oltu nukuttu ei. Molemmat olivat kuin mistäkin Kung Fu-Panda-elokuvasta, mustat silmänympärykset ja villi meno. Muksivat toisensa mustelmille. Tuli todella aikainen nukkumaanmeno. Ja aamulla sama meno jatkui, vaikka vedettiin 13 tunnin yöunet. Selvä pyy, jääkää kotiin, vaikkakin olis ollu ainoa päivä viikossa kun olisin itse saanut levätä. Lupasin hätäpäissäni, että tehdään jotain kivaa yhdessä (eikös me muka joka päivä tehdä...?).

Joku viisas joskus sanoi, että lasten hoitoon viemistä vapaalla ollessa voisi kuvailla näin: Jos miehellä olisi kaksi vaimoa, ja toinen naisista joutuisi lähtemään töihin toisen jäädessä miehen kanssa kotiin, niin lapsen tuntemuksia voisi verrata siihen kotoa lähteneen naisen tuntemuksiin. Kolahti ja kovaa. Hyi että. Olen julma äiti.

Kiva yhdessäolo meni siihen, että pojat sulkivat aamulla huoneen oven, ja kielsi mua tulemasta katsomaan, koska kyseessä oli huippusalaiset leikit. Mulle kyllä tässä päivän aikana on valjennut, mikä se salaisuus on. Roki-sohvan patjan päälliseen on tehty pieni reikä, josta mahtuu sujuvasti tiputtelemaan legoukkeleita patjan uumeniin. Nythän ollaan siis muutama tunti pohdittu, miksi niitä piti mennä sinne työntämään ja kuka ihme ne 20 ukkelia sieltä onkii ylös... 

No, ukot asuvat siis patjan sisällä, nyt on menossa Batman-leikki. Olen kuulemma Jokeri, koska mulla on niin iso suu. Tässä mä siis istun sohvalla enkä saa liikkua, koska olen vankilassa. Tuolla nuo huitelee vauvan puklurätit viittoinaan. Ne kai unohti mut tänne vankilaan. Että tässä sitä yhdessäoloa kerrakseen. Pitäis pihalle raahautua ihan kaiken järjen mukaan, koska on niin hiton hieno ilma, mutta koska pullan leipominen kiinnostaa mua tällä hetkellä huomattavasti enemmän, saa ulkoilu hieman odottaa. Ei niinkään se leipominen, mutta se syöminen...

Niin, kun tulee illalla vieraitakin. En mä muuten niin pullantuoksuinen kotiäiti olisikaan. Enkä mä yleensä vieraita sillä tavalla hyysää, mutta tulevat ekan kerran vauvaa katsomaan, niin josko olis kiltti ja ihanteellinen emännys. 

Mut siis jos sitä taikinaa... Toi olohuoneen mullistus alkoi just kiinnostaa enemmän. Heräsin siihen tosiasiaan, etten ole veivannut olkkaria vielä kertaakaan ympäri vuoden aikana... Nyt lähtee hyllyt toiseen nurkkaan moi!